lauantai 19. elokuuta 2017

EDES PIENI VIESTI

Nyt laitan edes pienen postauksen teille, koska jäin pois niin äkkiä, etten jaksanut teille edes hyvää kesää toivottaa, jota pyydän anteeksi nyt ja tässä.

Monet kerrat olen istunut koneen viereen ja ajatellut laittaa tänne edes jotain, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi.
Kännykästä olen katsonut postini, eli tosi harvoin olen ollut koneella... Kiitos teille kaikille, jotka olette muistaneet mua posteillanne.Unelmalle kiitos nimpparitoivotuksista. Laitoin sulle postia, mutten tiedä, lähtikö, kun näytti jotain ihme virhekoodia???

Mutta alkukesä meillä meni anopin hoivaamiseen, sillä hän alkoi pikkuhiljaa hiipua pois.
Monet kerrat vanhainkodilta soitettiin, että nyt on Saara huonossa kunnossa ja me sinne sitten tietty nopeasti mentiin, vaatteet kouraan ja menoksi! Sillä olihan meiltä matkaa sinne n. 30km.
Puolimatkasta otettiin miehen sisko kyytiin myös aina.

Mutta ainahan se Saara vain pinnisteli eteenpäin, ja piti kiinni elämäreunasta..ei vielä ollut hänellä aika.

-----------------


Mutta sitten koitti kesäkuun 27pv ja iltamyöhäinen, kun sieltä soitettiin meille, että Saara on nukkunut pois.
Ja silloin yötä vastaan vielä lähdettiin sitten häntä katsomaan..
Se on aina niin sellanen hetki, kun ihminen on kuollut ja lähtenyt tästä maasta pois, että se koski kovastikkin! Ihmisestä näkee heti, että sielu on poissa ja siinä on vain kuori jäljellä...
Olin menettänyt "äitini" toisen kerran.
Koska Saara oli mulle jo kuin toinen äiti, oma äitini on  kuolleena ollut kauan aikaa.
Eli näinhän se kesän alkupuoli menikin melkein siellä vanhainkodilla viettäen.
Sillä melkein päivittäin siellä loppuajat käytiinkin.


Hautajaiset olivat sellaset lämminhenkiset, jotka vietimme miehen sisaren kodissa. Vävyni teki sinne ruuan ja yhdessä leivottiin ja kakku ostettin.
Ihan vain lähimmäiset olivat koolla.
Ikävä on häntä...
Saara sai kuitenkin viettää tosi pitkän elämän, hänhän täytti maaliskuulla sen 104v!

--------------------------------------------




 
Itse olen sairastelut myös koko kesän vähän, ensiavussakin oli sellasesta ihme huimauskohtauksesta. Tuntui siltä, kuin kaikki olisi mennyt vauhdilla alaspäin.. kuin jalatkin olisivat astuneet lattian läpi.   Sydämessä ja vasemmassa kädessänikin oli kipua..


Pelottava juttu sekin. Mutta mitään ei löytynyt  sydämestä ainaskaan, ja päätutkimuksia  ei Vammalassa tehdä. Lääkäri etsi varmaan tutkimuksillaan aivoinfraktin oireita, mutta sen tiesin, ettei sellasesta ollut kyse...tiedän kyllä ne oireet..kun miehellä sellanen on joskus ollut.
Mutta päästivät kotiin kuitenkin, ja oireet lähtivätkin sitten parin päivän jälkeen kokonaan..
Lääkäri päivystyksessä käski mun mennä sydämestäni lääkäriin, mutta vielä en ole saanut tilattua aikaa sinnekkään.
Tikkapariskuntaa saimme koko kesän ja kevään seurata omalta takapihaltamme. Tulivat niin kesyksikin, että melkein olisi voinut koskettaa, kun niin lähelle tulivat. Urostikka oli rohkeampi. . Ensin tuli urostikka, sitten toi puolisonsakkin ja lopuksi lapsensa vielä. Joita oli kaksi. Mutta tikoista vielä myöhemmin laitan postauksen. Niiden rohkeudesta ja aikamoisesta komentamisestakin!
Yhtenä iltana mies huomasi, kun oli koiran kaa lenkillä, että kettu siellä istui pihassa kaikessa rauhassa.
Ja äkkiä hain kameran ja siellähän se vieläkin oli, eikä oikein tuntunut mitään pelkäävänkään.
Mutta se oli varmaankin niin kipeä ja heikko, koska se oli tosi kapinen!
Sillä oli oikein kamalia paiseitakin takalistossa.
Seuraavana iltana se oli meidän keittiön ikkunan alla ja nuuski ja haki tietty ruokaa.
 Sitä sitten seurailin... Siinä se katselee naapurin kissaa, mutta ei minkäänlaista saalistajaviettiä jaksanut noudattaa...melkein taisi pelätä kissaa, joka vähän piti kettua kuin pilkkanaankin. Keimaili melkein ketun nenän edessä ja kiipesi välillä puuhun ja tuli alas ja meni maate ja kieriskeli, muttei pelännyt yhtikäs mitään, ei kettua ainaskaan.

 Kettu lähti pois kissan luota ja meni penkille seuraamaan kissan touhuja, mahtoi harmittaaa varmaan kissan touhut!
Mutta harvoin sitä kettua näkee näin läheltä ja näin käyttäytyvän.
Nyt kettua ei enää ole näkynyt, luultavastikkin meidän yksi  metsästäjä tuttu, sen sai kiikkiin pyydyslaatikollaan. Mutta ketulle paras juttu, sillä ei se enää jaksanut edes saalistaa, niin heikko ja laihakin jo oli,  ja sen käyttäytyminenkin outoa.



Lapsenlapseni seurassa olen saanut aikaa paljon viettää, joka mulle onkin sellanen henkireikä, josta mä nautin joka solullani! Ei sen parempaa voi olla, kun viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa. Ja rakastan häntä niin todella paljon!



 Venla on sellanen pikkunen ipana, joka on niin kiinnostunut kaikista ötököistä, hänestä tuleekin varmaan hyvä makrokuvaaja vielä. Mummulle hyvä kaveri kuvausreissuille.

 Yhdessä me niitä tutkitaan ja ihmetellään ulkoilessamme.
Kaikki on hänelle vielä niin uutta ja ihmeellistä, mutta hän on mulle opettanut uudelleen tien ötököiden pariin ja niiden seuraamiseen.

Mustikoillakin tietty piti käydä, vaikka mun noukkiminen onkin aika vaikeaa, mutta kontatenkin saa jotain aikaiseksi, sainhan  mä ämpärillisen mustikoita!

Saa nyt nähdä, ehdinkö tälläkertaa teemakollaasiin ollenkaan mukaan, mutta toivoisin, että ehtisin.
Mutta nyt teille kaikille oikein kivaa loppukesää !
Kieretelen blogeissanne nyt jonkin aikaa, mutta kaikkien blogeissa en varmaan jaksa käydä, mutta käyn vielä jossain vaiheessa kuitenkin.
Ehkä mä tästä vielä piristyn, kun nyt vaan taas selviän tästä vaivasta, mikä mua nyt piinaa!
Siittä toisella kertaa lisää, jos on vielä kertomista....

lauantai 27. toukokuuta 2017

TEEMAKUUN kollaasi ja KOLLAASI teema 28.

Toukokuun teema:
VIISI MINUUTTIA
aloita työ / tee luonnos, aikaa viisi minuuttia.
Voit tehdä työn loppuun ja näyttää myös sen.

 Sain kuin sainkin kaikki valmiiksi, eli tässä on vähänkuin monotypia tämä perhonen.
Eli vesivärituubi väreillä maalasin perhosen muotoisen johon sitten maalia pursotin tuubista...
Taitoin työn puolesta välistä toisen puolikkaan päälle, ja tässä tulos.Syntyi uusi perhoslaji, hi!



Tämän viimeisen työn tein niin, että paperin ensin kastelin hyvin, johon sitten pudottelin vesiväriä, punaista ja mustaa.
Sitten vielä heti perään astianpesu nestettä sinne tänne.Ihmeen hyvin kaikki ehdein tekemään 5minuutissa, kun nyt jo ymmärsin laittaa ne tarvikkeet valmiiksi..
Sitten vielä se kollaasikin tuli valmiiksi ja taas on tämän kuun työt tehty tältä osin.
Kiitos Millin ja Esther !

Lisää 5minuuttisia ja kollaaseja allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla:

https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/

tiistai 23. toukokuuta 2017

TEEMAKUUN kollaasi teema 28.

Toukokuun teema:
VIISI MINUUTTIA
aloita työ / tee luonnos, aikaa viisi minuuttia.
Voit tehdä työn loppuun ja näyttää myös sen.

Työ 2/6 Vesivärityö ja nyt jätän sen tähän, en tee sille mitään.
Työn nimi on "Hohtavat kukat."

3/6  Tämä on tehty posliiniväreillä ja jauheilla..
Käsittelin sitä vähäsen ja piirsin tussilla pikkasen ääriviivoja.
Työn nimi on "Naiset".
4/6       
Tämän tein vesiväreillä.
Työn nimi on "Vasikka".
Allaolevasta kuvakkeesta lisää:

https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

KEVÄÄN ja jo kesänkin KUKKIA


Voikukkiakin jo löytyy 
 Klikkaa kuvaa, niin näet vieläkin lähempää!
 Vaikka onkin vain "voikukka", niin tykkään silti tästä kukasta.



Se on mielestäni persoonallisen kaunis kukka!

Varsinkin läheltä katsottuna!
 Pikkukäenrieska.... nämä tuovat mulle lapsuuden mieleeni, sillä näitä aina omalle äidilleni kävin noukkimassa äitienpäiväaamuna jo varhain.

Mukulaleinikki
On tämä kaunis kukka.
 Tällasen löysin n.runsas viikko sitten, enkä tunnistanut kukkaa, oli niin pienikin, että juuri ja juuri sen näinkin sieltä maasta.
 Joissakin varsissa oli jo pienen,  pieniä kukkia..
Mutta olisihan mun pitänyt jo tämä silloin tunnistaa, eli kevättaskuruoho on tämä kaunokainen.
 Tuossa lähimetsään kun menin pienelle kuvausreissulleni, niin matkalla mua odottikin yllätys, sillä rentukatkin olivat jo alottaneet kukinnan!

 Ja kauniitahan ne ovatkin...
 Nämäkin ovat jo lapsuuden kesistä tuttuja kukkia..
 Sillä kotimme vierellä kulkikin pieni puro, joka johti jokeen
 Ja siellähän näitä ihanuuksia kasvoikin paljon silloin.
Kauniita ovat...
Tässä kuvassa joku musta ötökkäkin pääsi  mukaan.
 Samalla metsäreissullani sain nähdä kevään ekat valkovuokotkin jo!
 Vaikken ole ehtinyt edes sinivuokkojakaan kuvata!?
Ehkä nyt ei sinivuokkoja taidakkaan sitten enää löytyäkkään.
 No, valkovuokot korjaavat sitten tilanteen.

Sain viettää tyttäreni, ja hänen lapsensa Venlan  kanssa koko viikonlopun, joka olikin antoisaa aikaa!
Mikä sen hienompaa onkaan, kun voi olla lapsenlapsensa kanssa ja antaa aikaa hänelle, niitä hetkiä ei mikään  voi korvata!
Kiitos, Krista ja Venla!
Ja kukistahan se Venlakin tykkäsi!
ps. kiertelen blogeissanne vielä viikon aikana.