tiistai 27. tammikuuta 2009

NÄKKI!


KLIKKAA KUVIA


Kuvassa pyörteitä,
mistä mun vanhempani niin monesti opetti kiertämään sellaset paikat, missä näitä on!


Mutta aina ei lapset vanhempiaan tottele!



Mulle kerran kävi sellanen juttu, että uin joelle päin, missä oli tukkipuomi. Siittä pidemmälle ei saanut mennä!

Mutta mähän tietenkin menin, kun osasin kerran uida ja vanhempi sisko meni isän kaa saarelle uimaan.

Mä olisin halunnut myös, mutta mua ei otettu mukaan, oli kait liian vaarallista!

Mutta ajattelin, että uin kuitenkin sinne saarelle päin, eihän siinä mitään vaarallista ole, ja uin ja uin, mutta sitten isä huomasi, että seuraan ja huusi mut takaisin ja heti!

No , ei auttanut kuin kääntyä takaisin..ja itkien menin takaisin tukkipuomille, ja pikkasen sitä ennen , tunsin jalassani jotain, kuin joku olisi siellä mun jalkojani pidellyt!!!

Oli vielä syvää, ei jalkani osunut vielä lähestulkoonkaan pohjaan asti!

Mulle tuli kamala pakokauhu, että mikä siellä jaloissani on!!

Kamala, jos se onkin se Näkki!!
Äiti oli niin monesti varoittanut siittä, mutta en ollut välittänyt, en uskonut äitiä, että sellasta on olemassakaan!

Hamusin hengästymiseen asti tukkipuomia käsiini, siellä se oli jossain lähellä, mutta joku vei mua koko ajan syvemmälle ja syvemmälle. Kuulin huutoja, mutta en jaksanut enää huutaa takaisin,,,
Mutta sitten kuin olisin jostain tullut takaisin...-kuulin äidin huudot, ja vastasin, että täällä mä olen,, ! Makasin tukkipuomin päällä!
Koska tähän olin mennyt, en yhtään tiedä?
Ei kai Näkki olisi mua auttanut, ja laittanut mua tukin päälle? Sitä en voi sanoa, koska en muista mitään siittä hetkestä, mutta joku vaisto kuitenkin mua laittaa uskomaan siihen Näkkiin. Ja onkohan se oikesti ilkee, niin ilkeen näköinen,, kuin mun kuvassani, ei välttämättä...
Jos se on vaan jo niin vanha, että kädet ovat jo menneet suomuisiksi iästä!

Mutta tässä nyt kuitenkin,
Kuva siittä Näkistä!


Ja sormet kyllä pakostakin ovat aika pelottavat!
Mutta sitä ei tiiä, kuinka hyvä sydän tällä Näkillä sitten kuitenkin on!?
Ja siittä paljonkin riippuu Näkin tarina, kuinka hyvät kortit hän saa,vaikka teiltä!
Saakohan hyvän vai huonon korttipakan!

11 kommenttia:

  1. Ainahan sitä on itse kokeiltava, hyvä oli näkki, auttoi.

    VastaaPoista
  2. Oi Harakka, sinä muistat näkin! Moni jolle olen kertonut, ei ole ikinä kuullutkaan näkistä. Minuakin aina peloiteltiin sillä, koska se oli monta lasta napannut. Luojan kiitos ei napannut sinua!

    Hienon tarinan olet kertonut näkistä. Ja kuvatkin vielä. Ensimmäisessä on se imu, joka alkaa vetää pohjaa kohti. Toisessa näkki suu törröllään. Silmät on jotenkin surulliset. On kai vanhana pahoillaan viemistään lapsista. Mutta jos se olikin enkeli, joka sinut pelasti.

    Tarinalle täydet pisteet.

    VastaaPoista
  3. Jännittävä tarina näkistä, onneksi se ei saanut sinua, minä niin pidän sinusta! Hyvä kun kuvasit millainen näkki on, nyt minäkin tiedän.

    Minullakin tuli mieleen juttu, kun isä sanoi ettei kaivoon saa kurkistella, siellä on näkki! Minä en tiennyt millainen se on ja tiedustelin isältä, mutta en muista mitä hän kertoi näkistä.

    VastaaPoista
  4. Haastoin sinut, jos jaksat ja haluat vastata haasteeseen, ei kuitenkaan mitään paineita!

    VastaaPoista
  5. anonyymi:
    Kiitos!
    tia:
    Sano muuta, aina pitää kokeilla, vaikka kielletäänkin!
    leijonainen:
    Muistanhan mä näkin, se on aina kulkenut mukana, ja aikoinaan omiakin lapsia pikkasen näkillä taisin peloitella!
    Sä näit sen silmät, kun mies sanoi, että olisi pitänyt vähän kuvankäsittelyllä tehdä paremmin näkyviksi, mutten tehnyt.
    Mun mielestäni se oli tarpeeksi jo näkin näköinen, kun sillä selvästi näkyi sen suomuiset sormet!
    Niin, ehkä se olikin enkeli?
    sisko:
    Niin mäkin pidän susta!
    Ja onneksi ei saanut, ei olisi harakkaa nyt, eikä harakan blogia!
    Eikö ollutkin aika rumannäköiset sen sormet?
    vapulis:
    Pitää mennä kurkkaan, kiitos kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Sinulla oli ainakin hyvät kortit, kun selvisit vaaratilanteesta. Minä uskon kyllä, että näkki on pelastanut monta lasta hukkumasta, juuri siten, että sillä peloteltiin lapsia. Minullekin on tuttua sanonta, elä kurki kaivoon tai näkki tulee ja vie.
    Uhkarohkeutesi sai onneksi hyvän lopun. Tiivis kerronta, että jänskätti loppuun asti.

    VastaaPoista
  7. Olipa pelottavan jännä tarina ja tuo näkin kuvaki aika hieno pitkinen kynsineen. Kauniin kortinkin olit ehnyt syntymäpäiväsankarille :)

    VastaaPoista
  8. aimarii:
    No niin munkin mielestäni se näkki on monta lasta pelastanut, justiinsa sen vuoksi, kun lapset sitten oikeesti eivät menneet sinne mihin kiellettiin.
    selma:
    Eiks ookkin peloittavat sen sormet ja kynnet!

    VastaaPoista
  9. Näkki asuu pesualtaassakin. Peikko on nähnyt ja jutellut sen kanssa. Mukava tarina, näkki sanoi muistavansa tuon jutun kun peikko kysyi. Sanoi että oli saanut moitteita kun oli tullut ilman evästä kotiin sinä päivänä.

    VastaaPoista
  10. isopeikko:
    HUi kamala, eihän sitä koskaan enää uskalla sitten edes naamaansa pestä, jos se pesualtaassakin voi olla, nyt taitaa kyllä isopeikko narrata?
    Mutta luojan kiitos mä sentään säästyin sitten Näkiltä, vaikka Näkki nuhteita saikin, mutta olisinko sitten jonnekkin soppakattilaan joutunut, jos näkki kiinni olisi saanut?

    VastaaPoista