perjantai 26. kesäkuuta 2009

Seitesemisen luontopoluilla käytiin


Tästä lähettiin, ja samaan paikkaan tultiin sitten takaisin.


Matka oli välillä suomaista, eli pitkospuut olivat tarpeellisia siellä monin kohdin.


Puolukkako oli punaiseksi muuttunut?Vai
posketko vaan ujoudesta hehkui?


Siellä menee joukkeesta puolet, miehet komeet!




Naavaa oli siellä paljon puissa.


Ja sienenkin sieltä löysin, niin pikkaraisen.
Että yksi sentti oli läpimitaltaan vaan, eli kovin pieni lapsi vielä olikin.




Metsämansikoitakin siellä oli pajon, ja voi, oli raakoja vielä.


Lakka siellä kukki tosi paljon, melkein valkoisenaan oli koko tienoo, eli suon kohta.




Mutta mitä sitten silmäni näkeekään,,,?
Sarvijaakko pahainen siinä oli!
Lapsena jo siihen tutustuin,
Monta kertaa ehti mua jo purra, ennenkuin huomasin sen pois hätyyttää.







Siinä se nyt sitten oli, se mun lapsena pelkäämäni otus!
En silti olisi sitä voinut tappaa, vaan annoin sen jatkaa matkaansa..


Siellä suonreunassa oli sellanen pikkunen lampi.
Ja siellä tällanen kaunis kukka, mikä siinä vesirajassa kasvoi.
Se oli mun mielestäni niin tosi kaunis kukka.




Tässä on se kaunis lampi!


Siellä matkalla oli paljon satumaisen oloista

Maa oli niin ihmeellisen vihreää, että oli kuin sadusta otettu kuva!




Suo kulki siinä vierellämme melkein koko ajan, ja se oli mun mielestäni niin kaunista,
kaunista että!













23 kommenttia:

  1. Tuo vihreä on kuin samettia!

    Kaunis todellakin tuo vesirajassa kasvava kukka, kuin morsiuskimppu.

    VastaaPoista
  2. Selvästi huomasi, että teillä oli antoisa retki.

    VastaaPoista
  3. Jopas näyttää kauheelta toi "sarvijaakko". Komee on porukka ;D

    VastaaPoista
  4. Upea tuo valkoinen kukka, mikäköhän lie lajiltaan... Eniten pidän kuitenkin tuosta harmaasta pallerosta :)

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia jälleen! Pahan näköinen kyllä tuo sarvijaakko :) Ihana on tuo valkoinen kukka, mikähän lie nimeltään!

    VastaaPoista
  6. Metsään kaipaa tarpomaan heti kun näitä kuvia katsoo. Mutta mikä olikaan tuo kaunis kukka??

    VastaaPoista
  7. Kauniita, kauniita kukkia. Tuo punainen näyttää samalta, mitä kasvaa polun varressa täällä lähellä ja minkä nimeä olen miettinyt.

    VastaaPoista
  8. Mukava luontoretki.
    On se sarvijaakko tosiaan ruma, lähikuvassa sen näkee niin hyvin.
    Mutta sen jälkeen olit laittanut ihanan kauniin suolampikukan. Ihastelin sitä.

    VastaaPoista
  9. Ettekö käyneet Koveron kruununmetsätorpassa, jossa "sukulaiseni" ovat asuneet ammoisina aikoina.

    Pirjo

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana suokukka! Mikä sitten ikinä lieneekään, kun en tunne. Sarvijaakko hirvitys, mutta en olisi tappanut minäkään. :)

    VastaaPoista
  11. Siellä on ollut peikkoja, ja voi olla vieläkin. Ihan varmasti :)

    VastaaPoista
  12. Kivan reissun olette tehneet. Kyllä luonto on kaunista.

    Mukava, kun lintu pörröpää pääsi ulos vapauteen , eikä vissiin edes loukkaantunut.
    Näin se kesä kulkee hienojen ilmojen helliessä meitä :)

    VastaaPoista
  13. Kiva reissu, kyllä kaverin sieltä löysit.

    VastaaPoista
  14. Ihmeen kaunis kukka, aivan ihmeellinen. Niin on varmaan ollut matkannekin!

    VastaaPoista
  15. SusuPetal:
    Mä tykkään itekkin siittä vihreestä, on niin kauniin väristä.
    Ja se kukka on kaunis.
    Unelma.
    Meillä oli kyllä kiva luontoretki, kahvia juotiin ja leipiä syötiin matkan varrella.
    Marjukka:
    Eikö vaan olekkin aika komee porukka!
    Lepis:
    Kukka oli kyllä nätti, mutta nimeä en tiedä. Jonkinlainen kosteikon kukka se kuitenkin on.
    Onhan se harmaa pallerokin hieno.
    Mari:
    Sarvijaakko oli pelottavan näkönen, ja kukka oli kuitenkin kaunis. Nimeä en tiedä, enkä koskaan aiemmin ole tuollaista tavannutkaan.
    Laps suomen:
    Metsässä on kyllä kiva kulkea, nautin siittä ite tosi paljon.
    Kukan nimeä en tiedä, koitin netistäkin hakea, ja löysinkin jotain, mutta ei ollut varma, että se oli kukan nimi. Mutta kosteikon kukkiin kuitenkin varmaan kuuluu.
    Kyllikki:
    Kiitos kehustasi.
    Arleena:
    No ei kyllä voi sarvijaakkoa kauniiksi sanoa, mutta se kukka kylläkin on kaunis.
    Anonyymi Pirjo:
    Ei käyty siellä, ja sunhan sukulaisia on kyllä melkein joka paikassa, että tuolla kun ihmisiä muitakin käveli, niin varmaan oli hekin sun sukulaisia! ;-D ;-D
    Inkataika:
    Eikö olekkin kukka kaunis, en ole koskaan ennen nähnyt tällasta.
    Sarvijaakko hirvitys kyllä, mutta jätin
    siihen.
    isopeikko:
    Oliko peikkomaista paikkaa vai?
    Vai oletko ite siellä ollut,kurkit meitä puitten ja kivien takaa, etkä edes huikannut meille heitä! Senkin peikko, ja sun jekkusi!
    Zilga:
    Oli kyllä kiva kulkea siellä metsässä.
    Niin, nyt on lämmintä, ei pitäisi palella!
    Hannelen paratiisi:
    Oli kiva reissu, ja sarvijaako on kyllä aika kurja kaveri, se puree ja lujaa!
    savisuti:
    Kukka on kieltämättä tosi kaunis, ja oli kyllä matkammekin siellä metsän siimeksessä kiva!

    VastaaPoista
  16. Täällä vielä yksi myöhäinen kuvien ihailija. Minulla oli pieni mieluinen yövieras, joka ymmärrettävästi vei kaikein huomioni.

    Hieno retki, rehevää ja kaunista. Naavakuva vei minun sydämeni; johtuuko sitten siitä, että siinä oli jotain tuttua. Tuolla hyräilijällä kun on tuollainen harmaa parta. No ei kai ihan noin harmaa :-)
    Hienoja kuvia, pehmeää sammalta ja suota. Pitkospuita pitkin on kiva kävellä. Täytyykin taas mennä Kurjenrahkalle.

    VastaaPoista
  17. Ihan Seitsemiseen asti lähdit lapsuutesi sarvijaakkoa tapaamaan? Hyvä kuva pelottavan näköisestä otuksesta.
    Hienoja kuvia olet napsinut upeasta paikasta, jossa aikoinani olen useastikin reissaillut.

    VastaaPoista
  18. Sulla on siellä aika mennyt sitten kuin sivillä sen pienen vieraasi kanssa!
    Mä muuten itekkin tykkäsin siittä naavakuvasta.
    Me muuten meinattiin silloin Juhannus aattona tulla sinne Kurjenrahkan suolle retkelle, mutta sen ilman vuoksi sitten peruttiin sinne meno.
    Ajeltiin sitten tuolla Porissa päin meren rantojen lähellä.
    Kaanon:
    Älä muuta sano, mutta oikeestikkaan, en ole kyllä nähnyt täälläpäin sarvijaakkoja enää.
    Kiitos sulle kuvakehuista.

    VastaaPoista
  19. Kaunis on raatteen kukka, pohjoisessakin se kukki suolla valkoisenaan. Hienoja kuvia Seitsemiseltä, sinne haluaisin joskus mennä, mutta kun nokka tahtoo väkisin suunnata aina pohjoiseen...

    VastaaPoista
  20. Irma, eikö olekkin kaunis!
    Ja sitten toisella kertaa pohjoiseen ja toisella kertaa tännepäin, eikö vain!

    VastaaPoista
  21. tuossa kuvassa on kyllä tukkimiehentäi, eikä sarvijaakko, ihan eri otuksia.

    VastaaPoista
  22. Anonyymille, että varmaankin on Tukkimiehen täi, me vaan ollaan lapsesta asti jostain syystä sanottu sitä aina sarvijaakoksi!
    T: Harakka

    VastaaPoista
  23. Sarvijaakko on juu pitkäviiksinen niveljalkaisiin kuuluva ötikkö. Tuohan näyttää kyllä tykkimiehen täiltä.

    VastaaPoista