LEIJONAISEN kutsu kahvilaan

 Tietty mielelläni  meninkin, eli  mun hahmo on se HARAKKA.

- Hei! Mitä sinulle kuuluu?

No, heippa sullekin!

Muuten kuuluu ihan hyvää, mutta selkä aina vaan vaivaa.

Olinkin justiinsa siittä rögtenissä ja olikin huonontunut edellisiä kuvia verraten aika paljonkin.

Kipu on välillä tosi kovaa, mutta onneksi vielä on välillä vähän kivuttomiakin aikoja.

Huumorintaju on onneksi vielä jäljellä, ja silloin lentelenkin mielin määrin!

 - Minulla on vähän jalka kipeä, mutta muuten menee ihan hyvin. Talvella tulee kyllä laiskoteltua liian paljon. Nytkin varmaan torkkuisin peiton alla, ellei tuo Uuna olisi alkanut hätyytellä.

-Sano muuta, ei olisi mullakaan mitään liikunnallista puolta, jos ei Mariannella olisi sitä Ticoa. Onneksi käydäänkin sitten yhdessä lenkillä ja mä saan vähän lentotaitojani harjoitella..Ei siellä ulkona muuten kyllä pahemmin viitsi tällähetkellä olla, sillä siellä on niin kamalan märkää, ja kylmä tuulikin käy. Siiville se ottaa aika pahasti, se tuuli meinaan!

 Kun siitä heräsin niin aloin ajatella, että olisi kyllä kiva vähän tutustua ja nähdä teitä kaverit.

-Hyvä, kun se Uuna hätyyttelikin sua, Uuna onkin sellanen kiva ihminen..ollaan täällä blogissa tunnettukin jo monta vuotta. Ja tosi kiva olikin täällä kahvilassa tavata.

- Miten sinä tänne julkisuuteen oikein päädyit?

- No, mä itseasiassa  pidän Marianne blogin virkaa pystyssä, eli vähän niin kuin pakon sanelemana täällä olen. Mulla ei oikeestaan olekaan sanan valtaa juurikaan yhtään…Olenkin miettinyt monta kertaa, että pitäisikö asia ottaa puheeksi Mariannen kanssa. Jos vaikka piirtäisi edes mut!

 Tai sitten edes ottaisi kuvia,  ja laittaisi tänne blogiin., koska kuitenkin toimin hänen bloginsa  nimenä,  kröhöm, eli aika tärkeä sellanen!

- Hauskaa! Minä synnyin oikeastaan yhden tarinan kautta ensin. Uunan piti kirjoittaa jossain kurssilla tarina, jossa oli päähenkilönä eläinhahmo. Siitä hän sitten innostui ja alkoi maalata minua. Muutamassa näyttelyssäkin olen ollut mukana. Mutta viime aikoina olen kyllä saanut laiskotella.

-Muistan sen, kun Uuna on sinusta tehnyt syntymähistorian, se olikin kiva katsella.Uuna onkin taitava vähän kaikessa..

Hän muuten maalaa tosi hienosti, sä saat olla hänestä tosi ylpeä.

Sinustakin on kirjoittanut ja kertonut kaikkea kivaa, ja videoissakin olet tanssimassa hienosti.

- Mutta hei, mitä saisin tarjota sinulle? Voit ottaa jotain muutakin kuin teetä? Entä kakkua tai jäätelöä?

-Kiitos, otan mustaa kahvia ja jäätelö on mun herkkua! Laktoosittomana, kiitos! Vattani ei sitten yhtään siedä sitä laktoosia.

 Ja sitten toivoisin kahvilautaselleni sellasia kirkkaita kahvilusikoita, niistä mä tykkään tosi paljon, hi!

- Minä käyn tosi harvoin missään kahviloissa, mutta en kehdannut sinua murjuunikaan kutsua. Sitä paitsi tekee hyvää laittaa vähän siistimpiä vaatteita päälle, tosin nämäkään ei kummoiset ole, mutta näkisitpä minut kotona. Viihdyn sellaisissa mukavissa vaatteissa. Ja yhden jutun unohdin kun lähdin. Sen huomasin, kun kävin veskissä ennen tuloasi. Unohdin taas nyppiä viiksikarvani, en ymmärrä, miten ne ovat alkaaneet niin valtavasti kasvaa iän myötä. Harmaita en edes yritä enää nyppiä tukasta, ne alkavat olla voitolla, joten pitäisi kohta nyppiä kai mustat.

Hi, älä sellasta vaan aloitakaan, harmaana olet kaunis, mutta ajatteleppa, jos mä alkaisin mustia nyppiä, niin mustahan ei jäisi pahemmin mitään jäljelle!

 Joskus aina kaupoilla ollessaan Marianne ja hänen miehensä poikkeavat kahville, mutta mun on jäätävä autoon, eivät huoli mua mukaansa.

 Eli me ollaan Ticon kanssa autossa ja ootellan, kun  he sieltä päättävät tulla takaisin,,,, joskus tuntuu, että oikein nauttivat siellä olostaan!

 Ei kahvia nyt niin kauaa voi juoda?

Eivätkä edes tuo mulle yhtään kiiltävää, hopeista lusikkaa edes!

En vaan aina ymmärrä, mikseivät voi  ottaa mukaansa sinne sisälle, en nyt siellä mitään pahaa tekisi, ainoastaan mua kiinnostaisi ne kirkkaat jutut siellä, hi!

Ja sitten..näkisit muuten Mariannen arkipäivisin kotona, sillä on AINA ne samat vaatteet yllään, verkkarit ja teepaita, väriä voi joskus vaihtaa, mutta silti...hö?

Mä sentään  olenkin kauniin mustavalkoiseessa, aina! 

- Onko sinulla jotain kesäsuunnitelmia? Mitä aijot tehdä?

-Ei ole pahemmin isompia suunnitelmia, kun selkä vaivaa, en uskalla pitkille matkoille lähteäkkään, talvetkin olen täällä kotosuomessa vaan.

Jos olisinkin terve, niin lähtisin etelänmaihin lämmittelemään!

Marianne on kertonut, ettei voi lentää, eikä miehensä myös, eli täällä ollaan sitten niksnakelissa!

Mä voisinkin lentää, mutta se selkä vaivaa…parempi kun pysyn heidän lähettyvillään vaan,  sillä koskaan ei tiedä, koska selkä sanoo naks!

- Minä odotan kesää tosi innolla. Minulla on sellainen avoauto, ajelen sillä harja hulmuten. Tuletko joskus retkelle sen kanssa? Keksitään jokin kiva kohde.

-Kesää odotan minäkin, ja kiva olisikin lähteä ajeleen, mutta selkä ei tykkää yhtään, on vaan lennettävä omilla siivillään, edes välillä pieni matka, silloin, kun selkä on pikkasen parempi ja sitä ei voi etukäteen tietää, kun  ei kerro! hi!

Mutta joskus toivon niin sut Leijonainen näkeväni, olisi se vaan niiiiin hieno päivä!

 Olipa kiva, että tulit, nyt on paljon helpompi suunnitella jotain yhteistä, kun on hetken istunut nenätysten tai nokatusten, miten vaan, tai vaikka turvatusten :-D

- No niin, nokitusten ollaan tässä istuttu, ja kiva olikin sun kansasi käydä kahvilassa, kiitos!

- Moikka, hyvää jatkoa sinulle!

-Moi vaan sullekin, ja oikein hyvää kevään odotusta!

Täältä löydät lisää kahvila haastatteluja

KOLLAASI VIELÄ

Kaikista töistäni.

 

Linkistä lisää kollaaseja:

TEEMAKUUN TAIDE 4.

Tammikuun teema:

9 ZIA- Zentagle Inspiration Art

ZenTangle, Doodles, Zendala, Doodling, Zenspiration jne.

Nyt sitten vielä ne kolme, mutta laitan nyt ylimääräisiäkin vielä.

Kun näiden kanssa pääsee juttuun, ei loppua tule ollenkaan.

Piirsin varmaan kymmenen yhteensä ylimääräisiäkin, hi!

8/9

9/9

10/9

11/9
Lisää kuvakkeesta klikkaamalla:

Kiitos millille papukaijamerkistä!

TAIKAKUVAT haaste 27.

Haaste on HASSU,VEKKULI

Mä löysin tällasen vekkulin.
Klikkaa kuvaa, niin näet paremmin.

Lisää allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla:

TEEMAKUUN TAIDETTA 4.

Haastetyöt 5/9---6/9---7/9

Teemakuun taidetta haasteessa tälläkertaa:

Tammikuun teema:

9 ZIA- Zentagle Inspiration Art

ZenTangle, Doodles, Zendala, Doodling, Zenspiration jne.

5/9

6/9

7/9

Klikkaa kuvaketta, niin löydät lisää:

TEEMAKUUN TAIDETTA 4.

Tammikuussa haaste on:

Tammikuun teema:

9 ZIA- Zentagle Inspiration Art

ZenTangle, Doodles, Zendala, Doodling, Zenspiration jne.

Tälläkertaa laitan haasteeseen 

3/9

ja 4/9

LUOVA LAUANTAI

Haaste163.--REUNALLA

Mä sain tällasen aikaseksi, vaikka olenkin kamalassa flunssassa, mutta jossain välissä koitin tätäkin tehä ja justiinsa taisin ehtiä mukaan.
Klikkaamalla saat isommaksi.

Alla olevasta linkistä klikkaamalla lisää:

VÄRIKOLLAASI 213.

Tämän viikon haastesana on KUURA

Mä nyt tulen tällasella mukaan pitkästä aikaa.

Lisää huurretta klikkaamalla allaolevasta kuvakkeesta:

TEEMAKUUN TAIDE 4. 1/9- 2/9

Tammikuussa haaste on:

Tammikuun teema:

9 ZIA- Zentagle Inspiration Art

ZenTangle, Doodles, Zendala, Doodling, Zenspiration jne.

Tervetuloa mukaan kaikki luovat taiteilun ystävät!

Inspiroivaa ja idearikasta tammikuun teemataidetta kaikille!

En tiedä, olisiko doodlingia,vai jotain muuta kenties? Mutta piirsin vaan.

Alla olevasta kuvakkeesta lisää:

TICO osa 2.

Nyt sitten kirjoitan loput  kertomuksestani Ticosta.
Nyt vaan tämä loppu jää hassusti eilisen jutun eteen, mutta korjaan sen sitten myöhemmin joskus.

No se aamu oli sellanen, että ensin tietty käytiin katsomassa elääkö Tico, elihän se.. mutta ei pahemin  elettäkään tehnyt, että oltaisiin menty lenkille. Niinpä päätettiin antaa sen hetki vielä nukkua, mutta sitten on lähdettävä kuitenkin aika pian, kun lääkekin pitää antaa ajoissa.
 Tunti kului, ja päätin, että nyt lähdetään lenkille, vaikka mikä olisi.
No koitin herätellä sitä ja pyysin ja anelin..... katseli vain, muttei meinannutkaan mihinkään lähteä!

Ei noussut ylös, vaan makasi vaan... vedinkin sitten peitteen kanssa sen sieltä pois, jonka olinkin sohvan alle sitä varten laittanut, jos menee taas sinne maate yön aikana.
Mutta miten se olikin niin oudon oloinen, näköinenkin, takajalat sojottivat suorina mahan alta, eivät liikkuneet yhtään olivat, kuin tikut peräpäässä!
Sitten koitti nousta ylös, etujaloillaan vetäen, mutta lysähti takaisin!! Varmistuin, ettei takajalat liikkuneet yhtään!!
Hätäännyin ihan tosi paljon, ei tällasta voi tapahtua ei! Huusin miehelle, että Tico ei pääse kävelemään, takajalat ei toimi, ei pysty kävelemään!!
Mies siittä paikasta meni soittamaan lääkärille ja saikin hänet heti kiinni , hän pyysi meitä tulemaan päivällä sinne vastaanotolleen.
Koitin vielä kerran, että kuvittelinko vaan, mutta ei, laitoin koiran seisomaan lattialle, niin heti kaatui kyljelleen takajalat tikkusuorina!
Nyt tuli itkukin jo, ei tällasta voi nyt tapahtua, ei meidän Tico voi meitä nyt näin jättää, ei vielä, ja nythän on joulukin justiinsa!

Meiltä on kaksi koiraa samasta syystä jouduttu lopettaan, mutta ovat olleet jo vanhoja koiria, ja muutenkin on olleet jo sairaita muutenkin ikänsä takia ja viimeisellä koiralla oli syöpä.
Mutta että nyt Tico, joka on vasta 2 ja puoli vuotta!

Ja niinhän me mentiin sitten päivällä sinne lääkäriin....molemilla mieliala ihan maassa , kumpikaan ei oikein uskaltanut sanoa sanaakaan, mitä nyt tulee tapahtumaan, kumpikaan ei uskaltanut sanoa ääneen, että koiruli ehkä joudutaan lopettaan, tai olisi pakko lopettaa.
Pelkäsin... tärisin... itkin koko ajan hiljaa... sisäisesti....Kävin mielessäni jo Ticon poismenonkin, miten sen jälkeen...miten tullaan toimeen ilman meidän rakasta ilopilleriä...mitä sen jälkeen?? kyselin hiljaa mielessäni.. Miksi näin nyt tapahtuu ja juuri jouluna!?

No päästiin aika pian lääkäriin, kun sisälle mentiin, paikalla oli muitakin koiria, isoja ja pieniä koiria, nuoria ja vanhoja koiria, mutta kenenkään koira ei ollut niin kipeä kuin meidän koira, kukaan ei tiennyt, kuinka kipeä oli meidän Tico!
Kukaan ei tiennyt, kuinka paljon surua mun sydämessäni oli, kukaan ei tiennyt, että itkin koko ajan, siellä sisälläni....pelosta... ja kaipauksestakin jo!!
Kenenkään kanssa en halunnut jutella heidän koiristaan,vaikka oli kuinka nättejä pentujakin, ja kauniita isoja koiria, mutta mun koirani tekee kuolemaa..kukaan ei tiedä sitä, mitä se merkitsee, kun olemme täällä nyt!

Ajattelin jo melkein, että lähden pois, en halua mennä sisälle, sillä pelkäsin niin todella paljon, että joudun luopumaan Ticosta ja siihen en pysty, en pysty antamaan lupaa laittaa sille lopetuspiikkiä, mutta kärsimystäkään en halua sille tuottaa ja nyt se kärsi ihan taatustikin.
Pelotti niin todella paljon...!

Sitten, lääkäri pyysi meidät sisään, mahassa kävi muljahdus, sellanen pelon muljahdus!

Nostin Ticon lääkärin tutkimuspöydälle ja näytin, millanen se on nyt!
Mutta lääkäri pysyi rauhallisena, eikä ollut moksiskaan, sanoi kyllä sen halvauksen nimenkin, että on ihan selvä tapaus, on takaraajojen halvaus, on kurja, mutta siittä hyvä, että siittä melkein kaikki paranee.
Voi mennä kaksi- kolmekin viikkoa, mutta paranee!
Sanoi, että virtsateitten tulehdus on vienyt sen lihakset huonoon kuntoon ja siittä varmaankin tämä nyt on tullut.
Kysyin vielä varmistaakseni, että kuulinko varmasti oikein, että paranee tästä vai??!!
Paranee, sanoi lääkäri!

 Kuulitteko kaikki, lääkäri sanoi, että Tico paranee, se paranee!!!

Kuulemma on kurjaa vähän aikaa, kun pitää kannella aina välillä. ja  sitten kun tulee jalkoihin taas voimaa, niin ei saa antaa hypellä pitkään aikaan.
Toivotteli meille oikein Hyvää Joulua ja lohdutteli ja rohkaisi meitä! Sitten saatiin vielä uusia kipulääkkeitäkin ja kortisoonia pisti Ticon takapuoleen jonkin verran.
Voi että, melkein teki mieleni halata lääkäriä ja kannettava vai, sehän on pieni asia, mitä voin Ticon vuoksi tehdä, että sainkin sen nyt kuitenkin pitää!!
Voi sitä iloa ja riemua, mitä sydämessäni tunsin sillä hetkellä, saan pitää Ticon vielä luonani kuitenkin!!!
Halusin sen koko maailmalle huutaa, että Tico paranee!!

Ja niin aika kului...

Mieli oli välillä maassa, kun jalat vaan pysyivät halvaantuneena ja se näky, kun koira raahautui vaikka väkisinkin, eteiseen, kun sillä alkoi pissahätä olla niin kovana, ettei pystynyt enää pidätteleen. Pissaa tuli koko matkan eteiseen asti, ja sitten piti aina koiruli tietty pestä pissauksen jälkeen.
Koiraa tietty hävettikin sillai pissata sisälle, kun on tottunut asiansa pihalle tekemään.

Mutta nyt sille asialle ei mitään voinut.
Kelattiin matot kaikki rullalle ja laitettiin sanomalehtiä vähän joka paikkaan ja pyyheliinoja.
Meillä oli sellanen joulu, vähän erilainen, kuin muina jouluina.

Aatto iltana sainkin sellasen enkelin, jolla oli kuin meidän Tico sylissään. Enkelistä piirsin sen kortinkin.
Mutta en voinut, kuin itkeä, kun sen näin, tarkoittiko se sitä, että Ticolla on suojelusenkeli, vai että enkeli tulee hakemaan Ticon?
Mutta ajattelin, että joka tapauksessa sitten Ticolla on kummalla tavalla vaan, hyvä olla.
Mutta en saanut enkeliä mielestäni silti pois..

 Se näky, kun koira vetää itseään ja jalkojaan perässä, se on niin raskasta katsottavaa, etten pystynyt siittä edes kuvaa ottamaan.
Takajalat tulevat siellä perässä, kuin kuolleet pötkylät!

Mutta koiruli vain nukkui päivästä toiseen. Pissalle sitä oli ihan mahdotonta koittaakkaan, kun kaatui samantien.
Mutta kova elämänhalu vaan Ticolla oli ja kova sisu. Kun meille tuli vieraita, niin sitä ei mikään pidätellyt, sen oli pakko raahautua vaan toivottaan tervetulleeksi vieraat, ei takajalat ole ollenkaan este, ajatteli Tico varmaan.

28.12 Mies koitti viedä Ticoa ulos pissalle niin, että' laitettiin sellanen aamutakin nauha takapäätä pitämään ylhäällä ja niin koira onnistuikin tekemään pissat ulos ja oli varmaan siittä kovastikkin mielissään.
Mutta kakkaa ei vieläkään ole tullut...mutta seuraavana päivänä taas mentiin samanlaisesti ja Tico oli pikkasen ottanut jo takatassuillaan maahan kiinni ja astunutkin ja nostanut jopa koipensakin, kun pissasi..sitten vielä herkkujuttu, oli kakannut!!
Voiko kakkaamisjuttukin olla näin hyvältä tuntuva asia!?  Mutta ei mikään ihme, oli meinaan sitten kuusi päivää kakkaamatta!
Mutta voi sitä' riemua, kun oli jalkaansa nostanut ja vähän muutaman askeleen horjuen ottanut takajaloillaan...itkettiin oikein ilosta,  eli se paranee sittenkin!!
Se enkeli oli kuin olikin, Ticon suojelusenkeli!
Ja siittä sitten pikkuhiljaa onkin alkanut Ticon toipuminen, nyt jo käydään pienellä lenkillä kolmekin kertaa päivässä. Vielä on askeleet horjuvia ja on kuin lillerin lallerin, kun kävelee, mutta mitä siittä, nyt se on taas oma iloinen, energinen Ticopakkaus ja se on onnellinen, sen näkee.
Ei se haittaa sitä, eikä meitä, vaikka tollaseksi jäisikin, vähän toispuoleiseksi kulkijaksi.
Joskus pyllähtelee pyllylleen, kun kävelee, mutta sekään ei haittaa, se nousee ylös ja jatkaa lyllertämistään eteenpäin taas.
Mutta voi ajan kanssa vielä tulla kävely paremmaksikin.

 Äiti, enkö mä saa hypätä tonne sängylle, mä niin kamalasti tykkäisin...

 En saa vai, voi äitii, anna nyt lupa, pliiiiis!

No, mä makaan sitten tässä sun vieressäsi kylmällä ja kovalla lattialla, nyyh, hi!

 Mutta täällä olohuoneessa onkin sitten niiin pehmeä matto, että tästä mä tykkään.

 Kyllä elämä on sitten ihanaa!

 Varsinkin kun äiti on huomannut, että sovin hyvin

 elokuvatähdeksi.

Koko ajan vaan mua kuvailee, voi tota äitiä!

NYT HALUAN KERTOA TEILLE TICOSTA osa 1.

Eli Ticohan on sellanen energiapakkaus oikein, että oksat pois!
Mutta..
Ennen joulua se sitten sairastui..
Eli haluan kertoa teille siittä vähän enemmän.
Ticohan on sellanen jokapaikan höylä, aina siellä missä tapahtuu, niin hän sitten on siellä myös!

Eli tällanen ilopilleri on, tai oli ennen joulua..
Siinä ennen joulua koitin kipeän selkäni kanssa tehdä laatikoita ja mitä nyt jouluksi tehdäänkin..Paljon on töitä ja hommia olevinaan kaikilla...
Mutta sitten 19pv, kun meillä oli mun ystäväni kylässä, niin huomasin Ticossa jotain poikkeeva, oli niin kiltisti siinä meidän jalkojen juurella pöydän vieressä koko ajan melkein, eikä mitään kerjännytkään pöydästä edes, vaikkei  Tico koskaan kauheesti ole mitään kerjännytkään.
Mutta syliin kuitenkin on ollut kerjäämässä, mutta ei, kun olikin siinä pöydän vieressä makuulla melkein koko  ajan.
No, illalla sitten jo sitä mietittiin, että mahtaakohan Tico tulla kipeäksi, vai onko muuten noin jotenkin noopee.

No, mentiin sitten nukkumaan, mutta Tico ei tullutkaan meidän viereemme sänkyyn, vaan nukkuikin sen yön saunan lauteitten alla...Mä sille illalla sinne vein sitten vilttejä, missä sai nukkua, ja niillehän se sitten olikin mennyt yön aikana.
Mietittiin kyllä, että nyt Tico ei ole normaali ja eihän se ollutkaan, ei ollut sellanen iloinen reipas ja energinen pakkaus, vaan oli sellanen noopee ja väsynyt.
Mutta seuraava  päivä meni sitten joulukiireitten kanssa, lihapullia tehden, leipomusten välillä koirulia katsomassa, miten voi.
Mutta kävi lenkillä normaalisti, oli koipeakin nostanut, eli kait sitten pissannutkin oli.
Kakannut ei ollut.
Ajattelin, ettei sitä kakkaa nyt voi tullakkaan, kun ei ole eilisen jälkeen mitään syönytkään..
Mutta siittä en ollut huolissani, koska meidän koiruli nyt ei joka päivä muutenkaan aina syö.

Sitten illalla vanhin poikani tuli perheensä kanssa kylään ja Tico on aina tykännyt pojasta ja mennyt sen jalkojen juureen maate, tai kun poika menee maate lattialle, niin sinne koiruli painautuu sen kylkeen, mutta nyt niin ei tapahtunutkaan, vaan koiruli oli keittiön pöydän alla ja oli kuin selkäänsä saanut koira, allapäin ja vähän taisi täristäkkin.
Sen jälkeen oikein alettiin huolestua siittä, sillä se ei ollut ollenkaan nyt normaalia käytöstä Ticolta..Mutta nyt oli lauantai, ja täällä ei lääkäri ole viikonloppuisin paikalla...Mutta mietittiin sitten, että jos vaikka päästäisiin huomenna päivystyksen kautta lääkäriin koirulia viemään, niin mennään.
Seuraava aamu koitti ja heti pinkaisin katsomaan Ticoa, onko kaikki hyvin ja onko hengissä!!
No, mies sitten soittaan päivystykseen, mutta siellä vain vastaaja päällä ja ilmoitettiin, että lääkäri on toimenpiteessä..
Sitä sitten jatkettiin koko päivän, sitä soittelua, ja vastaajan vastaamista kuunneltiin..

Mutta sitten..lääkäri soittikin meille jossain vaiheessa, ja kyseli tietty sitten koiran voinnin ja sanoikin, että hän haluaa tulla koiraa katsomaan vielä tämän päivän aikana.
Mutta ei aikataulustaan yhtään vielä tiennyt, eli soittaa sitten, kun tietää enemmän.
No, me sitä sitten odotettiin koko päivä ja illalla sitten lääkäri soittikin, ettei millään ehdi tänään enää tulla, sillä hänen olikin pakko lähteä vielä jonnekkin navetolle lehmän synnytykseen.
Käski meidän sitten vaan seuraavana päivänä mennä vastaanotolle.
Miks justiinsa tänä sunnuntaina kaikki seudun lehmät olivat sairaita tai synnyttivät??

Pelotti oikein mennä illalla nukkumaan, oli koira senverran kipeenä, että ajattelin, että selviääkö seuravasta yöstä?
 Yö olikin sitten sellanen, etten pahemmin nukkunutkaan, kun oli välillä mentävä katsomaan, elääkö Ticoliini vielä ja miten voi, ja vettäkin oli tarjottava aina välillä, muttei enää yhtään juonut. Ei ollut juonut koko päivänä, eikä tainnut eilisen päivän aikanakaan enää pahemmin juoda..
Ei antanut yhtään itseensä edes koskea, eli oli varmaan tosi kipeänä!
Pelkäsin niiin todella paljon, että Tico kuolee.

Pissalenkki aamulla tehtiin, mutta ei pissannut, ei ulostanut.

Sen jäkeen mentiin aamulla yhdeksältä sinne eläinlääkärin vastaanotolle..
Tico oli niin kipeä, ettei jaksanut olla yhtään kiinnostunut muista siellä olleista koiruleista, kun yleensä sanoo vastauksensa myös toisten koiruleitten haukunnalle, ja melkein ekana aina!  Mutta nyt oli vaan niiiiin hiljaa, kuin hiiri ja tärisi!
Koitti vaan kiivetä ylemmäs, kuin suojaa hakien, voi ressua!

No, lopulta tuli meidän vuoro ja olin mielissäni, kun lääkäriksemme sattuikin ennestään meille tuttu lääkäri, kokemusta eläinten hoidosta jo monta vuotta. Meidän ekaa koiraa jo hoiteli.
No nostin Ticon hoitopöydälle ja kerroin Ticon kunnosta , lääkäri tutki sen vatsaa ja vähän joka puolelta, koitti kuumetta ja olikin kai aika paljonkin.  Tuli siihen tulokseen, että koiralla on paha virtsateitten tulehdus, joka on voinut mennä jo ylemmäs.
Laittoi heti antibioottipiikin ja kipulääkettä ja jotain kolmattakin vielä, sitten nesteytti vielä koirulin.
Lopuksi sitten vielä peräruiskekin, että pystyy tyhjentämään itsensä, tulee parempi olo.
Ja kun pois lähdetiin, niin aika pian sitä sitten alkoikin tulla, tehtiin lenkki ensin, ennen kuin autolla lähdettiin...
Antibiootteja saatiin mukaamme ja kipulääkettä myös.
Mietittiin, että vähällä sitten onneksi kuitenkin päästiin, nyt Tico alkaa paraneen, kun sai lääkettä, ihanaa!

Mutta huomisesta ei vielä tiedetty mitään...kukaan kun ei tiedä mitä huomenna tapahtuu...?

Tico oli niin väsynyt korkeasta kuumeesta ja piikeistä, että nukkui vain koko päivän ja illan perään.
Yön vietti sohvan alla, jonne sille olin petin tehnyt.
Mutta kun aamu koitti, tapahtuikin sellasta, ettei ikinä oltaisi luultu tapahtuneen koirulille!!
Niin tosi paljon pelästyttiin, ei tällasta voi tapahtua!!

Mutta siittä kerron vasta huomenna, sillä bloggerikaan ei taida kohta huolia näin pitkää postausta ja kukaan ei jaksa lukeakaan..mutta toivottavasti kuitenkin jaksoit lukea tänne asti..

Eli, jatkan tätä kertomusta huomenna...

TAIKAKUVAT haaste 46.

Tälläkertaa haastena oli JÄÄ; KITEET.
Olikin mun mieleeni tämä haaste.
Tykkään kuvata jäätä, vaikka viimevuosi jäikin tosi vähiin kuvaamisiin kipeän selkäni vuoksi.
Mutta toivon, että tämä vuosi olisi edes pikkasen parempi.
Kiitos Siskolle Taikakuvat haasteesta.
Mutta nyt sitten kuvat, ja kun mut tunnette, niin niitä onkin sitten paljon, kun kerran alkuun pääsen, niin  ei meinaa loppua tulla ollenkaan, hi!
Kuvasta klikkaamalla saat kuvan suurennettua, jos haluat.

Siskolta sai vielä tällasen kauniin kuvankin, kiitos Sisko oikein paljon, kaunis on kuvasi!

Kuvakkeesta klikkaamalla lisää jäätä ja kiteitä: